Äänet unelmien kantautuu

Jännitys on selvästi ollut päivän tunne, mutta ei sellainen pimeänväritteinen, vaan oikein aurinkoinen jännitys. Sellainen, kun tietää, että jotain hyvää on luvassa mutta ei oikein tiedä milloin tai edes välttämättä mitä, ja sellainen, kun tietää että saa mahdollisuuden pistää parastaan. Odotuksensekaista ilonjännitystä, jos täytyisi tarkemmin luonnehtia. Tämä kevät on tuonut tuota tunnetta yllättävän paljon mukanaan ja olen nauttinut siitä kaikesta.

Kirjallisuusesseen kirjoitin siitä, kuinka paljon puhumattomuus ja häpeä satuttaa ihmisiä. Kuinka pyritään olemaan ylisuorittajia ja superihmisiä, virheettömiä, kun oikeasti meissä kaikissa on ''virheitä'' - joita tosin itse nimittäisin vain ominaisuuksiksi tai piirteiksi. Kirjoitin, kuinka vahvuutena pidetään ongelmien piilottamista ja niistä vaikenemista, vaikka oikeasti vahvuutta tulisi olla sen, kun niistä pääsee yli. Jos rikkoisimme tuon hiljaisuuden muurin ja jokainen voisi vailla häpeää puhua ajatuksistaan, olisi tämä yhteiskunta hieman terveempi ympäristö elää.

Päivälliseksi pyöräytin kasvis-tofupataa runsain maustein ja iltapalaksi mangorahkaa, jonka suloisen maun huippuna kardemummaa ja kanelia. Kun päivään vielä lisätään illan runsas haaveilu mahdollisesta toisesta maukuvasta tassuystävästä ja rauhaisa koti-ilta hyvässä seurassa, ei kokonaisuus voisi enää kauniimmaksi muuttua.

Ihmetteletkö koskaan

mihin tulevaisuus avautuu

mihin äänet unelmien kantautuu

niitä kuunteletko lainkaan?

Näetkö takaa arkiaherruksen

unikuvien hiipivän valveaikaan

lailla lapsen uskotko taikaan

mi elää voimana mielikuvituksen?

Eithän lailla ruskan katoa

kun värisi hohdossaan hehkuu